Sivut

tiistai 21. toukokuuta 2013

Vielä pieni rutistus!


Ompas kirjottaminen jäänyt muutto hässäkän alla, ihan molemmissa blogeissa.

Mutta joo, muutto alkaa olee todella hyvällä mallilla! Vanha kämppä on ruvennut peräti kaikumaan, kun tavarat ovat vähentyneet ja verhojakin jo olen ikkunoista pois ottanut. Ennen kun enempi selvitän muuton aiheuttamia tunteita ja vähän kuvatuksia uudesta, niin kerron kun böndellä jo sattui pieni tapaturma.

Eli tossa toissa lauantaina, oltiin koko perheen voimin böndel. Minä kokosin ikeaa, mitä oltiin edellisenä päivänä käyty Timpan kanssa kimpas hakemassa, ja Timppa rakens aitaa. Myös systi ja sen mies oli meidän apuna. Ja lapset kirmaili pitkin pihoja. Ja ennen kun systi ja Taisto tuli, niin lapset kävi läheisen omakotitalon pihassa rapsuttamassa sakemannia joka oli vaijerissa. Minä ne sieltä huusin pois, ja kauhee valistus siitä että vieraita koiria ei rapsuteta, jos koiran omistaja ei ole paikalla!
Tuosta meni sitten semmonen pari tuntia, kun Milla tulee sisälle huutaen "SE KOIRA ON IRTI, MEMMUSTA TULEE KAUHEESTI VERTA!!!!", mitä mul käy ekana mieles, se koira on purrut Memmua! Mutta kun sitten tyttö pääs sisälle, ja itse kertoi mitä tapahtu, niin koira oli juossut päin ja kaatanu likan hiekkaan. Mä ite olin sen verran shokissa, kun säikähdin tilanetta että systi hoiteli Memmun suihkuun. Tämä koira siis tuli sitten meidänkin pihalle, ja me vaan yritettiin ajaa sitä pois, että tajuaa mennä takaisin kotiinsa, eikä opi että meidän pihalle ollaan ihan tervetulleita.

Heti tapahtuman jälkeen
Parin päivän päästä
Tänään













Pahan näköiset jäljethän tuosta naamaan tuli, mutta nyt jo melkein kokonaan parantunut. Mä sit olin koko sunnuntain aika ahdistunut, kun en tarkkaa tiennyt mitä oli tapahtunut ja mikä se tilanne oli. Ja toki kannoin suurta syyllisyyttä, että lapset menivät toisen pihalle koiraa rapsuttelemaan ilman lupaa (ite vetäsin ihan hirveet pultit jos joku meidän koiria ilman lupaa silittelis). Ja ajattelin jo että näinkö täälläkin sitten asuminen alkaa kauheissa paineissa. No maanantaina kun olin viemässä tavaraa niin käytiin sit systin kanssa selvittämässä koko tilanne koiran omistajan kanssa. Kerroin niille että lapset ovat aikasemmin lauantaina käyny niiden pihassa katsomassa koiraa, ja pyysin anteeksi omaa huolimattomuuttani. Ja sitten kerroimme mitä oli sattunut, ja he sanovat et koira joo oli lauantaina jossain vaiheessa livahtanut oven välistä omille teille, et mutta normaalisti kyllä pysyy oman tontin puolella. Ni veikkailtiin sit, et olisko se koiruli kuullu lasten äänet ja lähteny moikkaamaan, koska oli jo aikasemmin todennut että ne ovat mukavia kavereita. Koiran omistaja sit kysy et voiko korvata jotenkin koiran tekoset, niin pyysin vain että tyttö pääsis kattoo koiraa uusiks, että ei tule kammoa. Ja sanovat että tottakai saa tulla!
Mutta asian selvittäminen helpotti hirmusesti mun omaa oloa, ja jälleen pystyn nauttimaan böndestä ihan täysillä. Ja eilen itse asiassa taas systin kanssa törmättiin näihin omistajiin, niin kyselivät, että koskas tullaan koiraa rapsuttelemaan :) Ja että heil on kilpikonnakin mitä lapset saa tulla kattomaan :) Ja eihän sit tiedä vaikka siitä sakemanni pojasta tulis Myrtille kaveri :)

Noniin, sitten takas muutto asioihin. Eli kamoja kovasti viety, ikeassa käyty ja ens lauantaina olis sitten isoimpien kamojen vienti pakulla, ja myös kokonaan Lappilaan jääminen. Toki ens viikon sit viel tääl käyn siivoomassa yms. kun lapset kuletan kouluun. Mutta ei enää paljon, niin mun ei tarvi kärsii kusipäisistä naapureista jotka tekee elämisestä omassa kodissa yhtä helvettiä. Ja siis tarkoitan näitä meidän rapussa asuvia, en muita. Koska kylhän täs talossa on myös ihania ja mukavia ihmisiä, mainittakoon nyt ihan ekan Tonia, josta on ollu mulle suurin tuki ja apu Topin asioissa, ja toki tekemisissä tullaan olemaan jatkossakin paljon!

Ja sitten hiukan kuvia jo uudesta, seuraavat tulee kun kämppä on ihan täysin valmis!

                                                Meidän kämpän nurkalta etu pihaa:
 Tässä on rinne mitä lapset rakastaa pyöriä ja hyöriä alas :D
 
Etu pihaa, hieman on aneeminen, mutta tähän tarkotus tuoda meidän jätti trampoliini anoppilasta:

Taka pihaa, jossa tuossa vaiheessa vasta aidan 
kehikkoa, nyt siinä on jo verkkokin paikoillaan:














                                                           Etu ovi:
Tuulikaappi ja eteistä:








Olkkari:
Keittiö:







Kylppäri:
Sauna:

Ja sitten tälläinen uusi sisustus elementti ja sen asukas <3
Harmaa leidi