Sivut

Minä

Olen kai aika tavallinen perheen äiti. Tai en oikeestaan ole, olen eläimiin hurahtanut -85 syntynyt nainen, joka tulee toimeen parhaiten omien lasten kanssa, tuttavien muksujen kanssa joten kuten ja vieraiden en oikeestaan ollenkaan. Mutta omat lapset ovatkin ne jotka herättävät minussa leijonanaaraan, puolustan niitä viimeiseen hengenvetooni...tai siis riippuu tilanteesta, jos ollut kavereiden kanssa riita tilanne niin sillon en kyllä lähde puolustelemaan.

Olen äiti joka välillä vajoaa aivan lastensa tasolle, ja saatan riehua niiden mukana jossain riehunta leikissä, pussuttelen ja halittelen puhki, mutta vastapainoksi meillä on suhteellisen tiukatkin rajat. Jos jotain sovitaan niin niistä pidetään kiinni.

Vaikka olen perheen äiti, olen myös koiraharrastukseen ja varsinkin näyttelyihin täysin höynähtänyt nais ihminen. Meiltä löytyykin koiria ihan peräti viisi kappaletta mutta tässä blogissa en niistä puhu, kuin sivulauseissa, niille on oma blogi jonka löydät osoitteesta Räyhähenki.
Olen myös aikoinani harrastanut hevosia ja ihan ammattia niistä haaveilin, kunnes ymmärsin että hevoset on hyvä harrastus mutta ei niinkän hyvä ammatti. Hevostelu on hieman jäänyt koirailun tieltä, mutta ei sitä koskaan tiedä mitä sitä keksii nyt kun nuo tyttösetkin ovat innostuneen heppailusta ;)

Minulta löytyy hersyvä huumorintaju, ja parhaiten tullen juttuun ihmisten kanssa jotka omaa myöskin hyvän huumorintajun. Mutta olen myös toisinaan hyvinkin kärkäs ja pysyn suhteellisen tiukasti mielipiteeni takana jos tiedän puhuvani faktaa.
Luotto ihmisiin minulta on mennyt, löytyy muuta ihminen elämästä joihin luotan, mutta eikös laatu korvaa määrän??? ;D

Olen ikuisella dietillä, yritän useasti tupakkalakko ja suurin himoni on kahvi ja kokis. Kaikki muut herkuttelut tulevat kausi luontoisesti, mutta jos lupaa pullaa tai jotain muuta leipomuksia tarjota niin varmasti tulen kahville!

Kaipa tosta nyt saa hieman selvää millainen ihmis persoona olen, ja osittain sen pystyy myös täältä bongata minun kirjoitustyylistäni. Minulta löytyy myös kolmas blogi Illasta Aamuun, ja sitä käytn vähän semmosena päiväkirjana, kirjotan kun tulee tunne että pitää jostakin kunnolla päästä avautumaan, ja haluan tämän blogin nyt pitää perhekeskeisenä, joskin tänne tulee kodin sisustus juttuja ja jos nyt satun innostumaan leipomisesta etc.

Mutta WELCOME lusekelemaan meidän perheen tapahtumia!


Pidän myös hirmuisesti kuvaamisesta mutta en kuvattavana olemisesta....siksi saatte tyytyä tähän kuvaan minusta!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti